Jalkautuminen leipäjonoihin vai someryhmiin – mitä kautta löytää syrjäytymisuhan alla painivat miehet?

Yleinen

Omakehu-esite, taustalla Hurstin leipäjono.

Viime vuoden lopulla teimme yhden jalkautumisen leipäjonoon Hurstin valinnan ovella Kallliossa. Jonoa oli kertynyt jo pitkän matkaa, vaikka ruokakassien jakamista ei vielä ollut edes aloitettu.  Omakehu-hankkeen nimissä ajattelimme esittää kaikille jonossa oleville miehille saman kysymyksen: ”Mies. Mikä sinua vituttaa/innostaa/rohkaisee/kannustaa/repii tänään?”  

Heti huomattuaan meidät, uusina kasvoina, ruokajonon ensimmäiset henkilöt kiinnostuivat siitä, mitä olimme myymässä. Emme olleet myymässä mitään, vain esittelemässä hankettamme ja keräämässä tarinoita henkilöiltä, erityisesti miehiltä. Hurstin valinnan ovet olivat vielä kiinni, joten odotellessa iäkkäämmät miehet ruokajonon alkupäässä innostuivat kertomaan sodasta ja asukastalon valehtelevasta johtajasta. Erästä miestä vitutti ex-tyttöystävä, vaikka omien sanojensa mukaan nainen oli itse aiheuttanut hankalan tilanteen heidän välilleen. Myös taxi-liikenne ja liikuntakyvyttömyys sai vitutusta osakseen. Myötätuntoakin löytyi. Avun saaminen ja avun antaminen nousi esiin myönteisenä tunteena, jopa rohkaisevana. 


Jatkoimme matkaa eteenpäin ruokajonossa. Osa vastaantulijoista vältteli katsekontaktia meihin. Oli ilmeistä, että he eivät halua mitään paperilappusia tai sanataidehömpötyksiä, eikä kirjoittamisesta palkintona oleva mahdollinen hupparikaan innostanut suoltamaan tekstiä paperille. Osa jonossa olevista henkilöistä taas halusi ottaa esitteen kotiin itselleen ja katsoa myöhemmin mistä asiassa on kyse.  

Kuulimme myöhemmin paikalla olevilta Helsingin kaupungin sosiaalityöntekijöiltä, että ruokakasseja valmistellaan noin 800 Hurstin ruoka-apuun joka keskiviikko ja perjantai. Erityisesti Kallion ruokajonossa on enemmän nuoria kuin muissa jonoissa, mutta tilanteet vaihtelevat huono-osaisten tukirahojen maksuajankohtien ja joskus jopa kelin mukaan. Meillä oli mukanamme 100 esitettä ja useampi kymmen kynää. Päivän tunteina saimme kerättyä miesten kommentteja paperille vähän yli 20 mieheltä.  

Luottamuksen rakentaminen 

Jalkautuminen ihmisten luokse, varsinakaan leipäjonossa, ei ole ihan helppo tehtävä. Ihmisten kohtaamisessa korostuvat erityisesti empatiakyky, sosiaaliset taidot, huomaavaisuus, aito kiinnostus heitä kohtaan ja sitkeys. Ruokakassien jakelun alettua jono liikkui ripeään tahtiin. Ruuan jakaminen tuntui olevan kuin tehtaan tuotantolinjasto: ”Ota kassi ja jatka matkaa”. Jonossa oli kaikenikäisiä ihmisiä ja niin naisia kuin miehiäkin, toiset porukalla, toiset yksinään. Osalla oli yllään hieman repaleiset vaatteet, kun taas osa henkilöistä oli siististi pukeutunut. Selvää myös oli, että tällä tavalla spontaanisti, yhden kerran jalkautumalla, emme saaneet lainkaan niin paljon osallistujia, kuin mitä saisimme tuomalle paikalle oman vakituisen kirjoittamis- ja haastattelupisteen. Luottamus ei synny hetkessä, varsinkaan oman elämäntilanteessa eri tavoin häpeällisinä ja vaivaannuttavina kokevien ihmisten kanssa. Kysymyksemme sen hetken fiiliksistä oli varmaan myös hiukan väärin aseteltu, koska paikka ja aika ohjasivat näkemään kaiken leipäjonossa olemisen kautta. Onneksi emme sentään pyytäneet ihmisiltä omakehuja, kuten teemme kirjoitustyöpajoissamme. Sen sijaan oman elämäntarinansa kertomisen idea, vaikka omana vakiständinä ruokakassien saamisen jälkeen alkoi tuntua hyvinkin kannatettavalta idealta. Valitettavasti tämä idea ei lopulta toteutunut. Sen sijaan tarinoidenmetsästämisestä tuli uusi keihäänkärki koko hankkeelle vuodeksi 2022. 

Mies jakaa Hurstin leipäjonossa omakehu-esitteitä.

Verkossa vai kadulla? 

Humanistisessa ammattikorkeakoulussa (Humak) kulttuurituottajaksi opiskeleva Juhamatti Pekola toteutti yksinään verkkojalkautumiset osana opinnäytetyötään, mutta olemme hankkeena jatkaneet tätä toimintaa sen jälkeen ja jatkamme koko tämän kevään ajan. Nämä jalkautumiset on toteutettu Facebookissa niin yksinäisille, päihderiippuvaisille, eronneille kuin mielenterveysongelmista kärsiville ihmisille tarkoitettuihin ryhmiin. Erot verkkojalkautumisen ja fyysisen kohtaamisen välillä eivät ole olleet niin isoja kuin olisi voinut helposti kuvitella. Tärkeintä molemmissa on luoda mahdollisuus aitoon vuorovaikutukseen ja keskusteluun tavalla, josta ilmenee vilpitön halu kuulla, mitä toisella ihmisillä on sanottavana.  Juhamatin mukaan verkossa naiset kuitenkin vastasivat aktiivisemmin julkaisuihin ja saattoivat loukkaantua vielä helpommin kuin livekohtaamisissa siitä, että tämä hankkeemme onkin vain miehille suunnattu. Toinen niin Juhamatin kuin meidän hanketoimijoina tekemä havainto oli, että erityisesti päihderiippuvaisten ryhmässä oman tarinan kertominen tuntui herättävän paljon positiivista huomiota. Muissa ryhmissä keskustelua ruokki parhaiten kysymys siitä, ovatko ryhmän jäsenet aktiivisia kirjoittajia ja millaisia tekstejä he tuottavat.  

Yksi merkittävä ero kuitenkin löytyy. Jalkautumisia sosiaalisen median ryhmiin voi tehdä tehokkaasti ja pienellä kynnyksellä, kun taas fyysiset jalkautumiset vievät paljon aikaa. Fyysinen jalkautuminen järjestöjen toimintaan tai tapahtumiin pitää suunnitella etukäteen, jonka lisäksi paikalle matkustamiseen ja paikalla olemiseen täytyy varata aikaa. Kun jalkautuu erinäisiin ryhmiin tai foorumeihin verkossa, sen voi tehdä helposti omalta koneeltaan. Tekemiemme huomioiden mukaan Omakehu-hanke näyttäytyy kiinnostavana vain, jos hankkeen nimissä verkkoon jalkautuva henkilö vastaa muiden ihmisten kommentteihin ja osallistuu keskusteluun aktiivisesti.  Henkilön tavoittaminen on siis usein pitkän luottamussuhteen rakentamisen tulos, joten työtä tulee tehdä kärsivällisesti pitkällä aikavälillä.  

Keskeisiä asioita huomioitavaksi jalkautumisissa:

1. Viestiä tulee kohdentaa hyvinkin paljon eri ryhmien tarpeiden mukaan, koska ihmiset elävät hyvin erilaisissa tilanteissa ja ovat kiinnostuneita erilaisista asioista. 

2. Empaattinen lähestyminen ja vilpitön halu kuulla osallistujan tarina herättää luottamusta ja antaa rohkeutta tarinan kertomiseen. 

3. Naiset saattavat kokea, että heitä syrjitään. 

4. Jalkautuessa fyysisesti työparin tuki tuo rohkeutta tavoittavaan työhön. 

5. Internetiin voi jalkautua itsenäisesti ja pienellä kynnyksellä. 

6. Eettisiä ongelmia herää jalkautuvassa työssä jatkuvasti. Ne kannattaa nostaa esille hanketiimin ja osallistujien kanssa avoimesti. 

7. Jalkautumalla tavoitetaan pitkäjänteisen työn kautta. 

Loppukommentti: Yleisellä tasolla jäin miettimään koko leipäjonoissa seisomisen ideaa. Ehkä vähän provosoivastikin haluaan kysyä, että kuinka tärkeä asia koko toiminnan merkitystä mitattaessa on tämä jonottaminen. Se on näkyvä yhteiskunnallinen kannanotto köyhyysongelmaan liittyen, mutta eikö olisi vähemmän nöyryyttävää ihmisten kannalta, ottaa heidät osoitteensa ylös ja tuoda ruoka heille kotiin, kuten Wolt ja Fuudorakin tekevät. Pakottaa ihmiset julkisesti jonottamaan ruokaa useiden tuntien ajan näkyvällä paikalla ei ainakaan voimaannuta ketään. Toisaalta se tekee ongelman näkyväksi. Hautautuisiko se kokonaan olemattomiin, jos avuntarpeessa olevat ihmiset saivat ruokakassit suoraan koteihinsa? Eikö se päinvastoin toisi ongelmien todellisen mittakaavan paremmin esille ja myös vapaaehtoisen ruuanjakajien kuin sosiaalityöntekijöidenkin tietoon, koska silloi pääsisimme kurkistamaan myös ihmisten koteihin.  Tämä antaisi avun tarjoajille paremmat eväät puuttua apua tarvitsevien muihinkin ongelmiin. Ruokakassi tai pari viikossa ei kuitenkaan ratkaise näitä ongelmia. 

Teksti: Antti Pelttari ja Juhamatti Pekola

Last modified: 25.4.2022