Hanke-esittely

Omakehu-hankkeen tavoitteena oli tukea syrjäytymisvaarassa olevia 15–59-vuotiaita miehiä sanataiteen keinoin. Syrjäytymisvaarassa olevaksi luettiin kuka tahansa mies, joka itse koki elämäntilanteensa niin haasteelliseksi, että oli joutunut omien voimavarojensa rajoille. Lisäksi syrjäytymisvaara voitiin määritellä objektiivisilla kriteereillä, jollaisia ovat muun muassa pitkäaikaistyöttömyys, päihde- tai rikostausta, jääminen ilman toisen asteen koulutusta tai asunnottomuus.

Syrjäytyneet miehet harvoin kutsuvat itseään syrjäytyneiksi, mutta voivat silti kokea voimakasta ulkopuolisuuden tunnetta. Omakehu-hankkeen yksi lähtökohta oli, että jokaisella ihmisellä on taitoja ja vahvuuksia, joita hän ei itse huomaa tai ei ole koskaan tullut ajatelleeksi. Taustalla on usein horjunut itsetunto ja -luottamus. Varsinkin pitkäaikaistyöttömille tarjotut kuntoutus- ja aktivointitoimenpiteet nojautuvat ajatukseen vaikeasta tai melkein mahdottomasta paluusta aktiiviseen rooliin yhteiskunnassa, eivätkä ne aina lisää osallistujien uskoa omiin kykyihin.

Omakehu-hankkeessa ajattelimme, että kaikilla ihmisillä on luovaa osaamista, jota ei useinkaan osata tunnistaa. Vaikka syrjäytymisvaarassa oleva mies kokisikin avuttomuuden tunnetta ja luottamus omaan itseen olisi heikentynyt, ja vaikka yhteiskuntaa kohtaan tunnettaisiin suoranaista vihaa, on voimaantumisen tunnetta mahdollista tukea. Kysymys on ennemminkin siitä, millä menetelmillä omat vahvuudet tunnistetaan ja sanoitetaan niin, että toisetkin ne havaitsevat. Kun miesten itsetuntoa ja uskoa omiin vahvuuksiin lisätään, myös menetelmien tulee olla juuri miehiä kiehtovia.

Omakehun tärkein tavoite oli auttaa osallistujia näkemään itsensä uudesta näkökulmasta ja vahvistaa heidän itsetuntoaan. Samalla parannetaan syrjäytymisvaarassa olevien miesten omaehtoisia taitoja, joiden avulla mahdollisuudet ja voimavarat hakea työ- ja opiskelupaikkoja paranevat. Omakehun tavoitteena oli myös tuottaa uutta tietoa sanataiteen mahdollisuuksista ehkäistä syrjäytymistä ja tarjota sosiaali- ja työvoimapoliittisille toimijoille uudenlaisia työkaluja ongelman selättämiseksi. Hankkeessa luotiin syrjäytymisvaarassa olevien miesten kanssa työtä tekeville järjestöille uusi sanataiteeseen perustuva toimintamalli, joka esitellään teoksen luvussa 6.

Hankkeessa toteutettiin kymmeniä sanataidepajoja, joihin osallistui 72 sitoutunutta, kohderyhmään kuuluvaa miestä ja hieman yli 200 satunnaista osallistujaa. Tallennettuja tarinoita kertyi yhteensä yli 1000 liuskaa. Sanataidepajojen lisäksi hankkeessa järjestettiin päivän kestänyt leirinuotiotapahtuma Helsingin Vartiosaaressa, kaksi grillaus- ja kirjoittamistapahtumaa Helsingissä sekä toimintakausien päättö- ja lopputapahtumat Ravintola Tenhossa. Kaikki osallistuneet saivat halutessaan tuotoksensa näyttäviin sähköisiin portfolioihin, joita voi hyödyntää esimerkiksi työ- tai opiskelupaikan hakemisessa. Osallistujien sanataidetuotoksia on julkaistu Omakehu-Antologiassa (Salusjärvi 2021), Voima-lehden Omakehu-sivustolla, hankkeen sosiaalisen median kanavilla ja tässä julkaisussa. Hankkeen päätoteuttaja oli Humanistinen ammattikorkeakoulu ja toinen toteuttaja Into Kustannus. Hanke toteutettiin Euroopan sosiaalirahaston tuella. Rahoittajan taholta hanketta hallinnoi Uudenmaan Ely-keskus. Hanke alkoi syksyllä 2020 ja päättyi keväällä 2023.