Sanna Keinänen & Arto Lindholm 1.11.2021
Omakehu-hankkeen ideointi alkoi keväällä 2020. Tuolloin Humakin opettajat Antti Pelttari ja Arto Lindholm alkoivat miettiä, voisivatko Humakin aiemmat hyvät kokemukset biisinsanoittamiskilpailusta, pubiaforismeista ja monista muista sanataidehankkeista yhdistää miesten syrjäytymiskierteen katkaisemiseen. Humakin opettajien kokemuksen mukaan tekstien tuottaminen ja niiden julkaiseminen saattoivat olla erittäin voimauttavia kokemuksia. Hankkeen suunnittelijoilla oli vahva usko siihen, että meihin jokaiseen sisäänrakennetut vahvuudet voidaan tunnistaa kirjoittamalla omasta elämästä. Lisäksi tarinoiden kertominen ja oman elämän pukeminen sanoiksi vaikuttivat olevan juuri miehille ominainen tapa ilmaista itseään. Niinpä Humak päätti hakea idealle tukea Euroopan sosiaalirahastolta. Myönteinen rahoituspäätös tuli nopeasti, ja hanke pääsi alkamaan lokakuussa 2020. Hankkeen keskeinen motto kuuluu ”Omakehu-hanke tukee haasteellisessa elämäntilanteessa olevia miehiä sanataiteen keinoin”.
Hankkeessa tehtiin jo alkuvaiheessa muutamia huomattavia muutoksia, jotka hyväksytettiin ohjausryhmässä. Suurin muutos oli, että erilliset motto- ja aforismipajat, laulun sanoittamispajat ja äijätarinapajat yhdistettiin ”Omakehupajoiksi”, joissa osallistujat saivat kirjoittaa haluamiaan tekstejä, kuten runoja, tarinoita, aforismeja, mottoja, laulun sanoja, novelleja tai vaikka romaanin. Toinen suuri muutos oli, että päätimme järjestää Omakehupajoja joka viikko keväällä 2021 ja joka toinen viikko syksyllä 2021. Tämä on paljon enemmän kuin hankesuunnitelmassa luvatut kuusi aforismipajaa, kaksi sanoittamispajaa ja kolme tarinapajaa. Ajatuksena oli, että pajat muodostavat ”omakehujunan”, jonka kyytiin tai kyydistä pois voi hypätä millä asemalla tahansa. Keväällä järjestimme pajat pelkästään verkossa. Syksyllä siirryimme hybridimalliin eli pajat olivat samanaikaisesti sekä verkossa että paikan päällä Vailla vakinaista asuntoa -järjestön tiloissa Helsingin Pasilassa.
Hankkeen perusidea on yksinkertainen. Osallistujien suuntaan viestimme, että ”tule kertomaan tarinasi – haluamme todella kuulla sen”. Kun miehet tulevat pajaan, he saavat ohjaajilta lämmittelytehtäviä ja pian siirrytään nk. taitovalmentajien vetämiin pienryhmiin työstämään tekstejä. Taitovalmentajat olivat ensimmäisellä toimintakaudella Humakin yhteisöpedagogiopiskelijoita. Ensimmäiseen pajaan maaliskuussa 2021 emme saaneet yhtään osallistujaa, mutta jo toiseen saapui kuusi osallistujaa. Sen jälkeen osallistujamäärä hiljalleen kasvoi. Yhteensä hankkeessa on käväissyt 29 osallistujaa ja tyypillisesti yhteen pajaan on osallistunut runsaat kymmenen miestä. Osallistujat saimme pääasiassa siten, että Antti Pelttari, toinen pajojen ohjaajista, kiersi syrjäytymisvaarassa olevien miesten kanssa työtä tekevissä järjestöissä kertomassa hankkeen toiminnoista. Osallistujat sitoutuivat toimintaan hämmästyttävän hyvin. Vain muutama osallistuja jättäytyi kokonaan pois käytyään ensin tutustumassa hankkeeseen.
Tätä blogia kirjoitettaessa loka-marraskuussa 2021 osallistujat ovat tuottaneet lukuisia rap-sanoituksia, Spoken Word -tyyppisiä tekstejä, esseistiikkaa, kokonaisen runokäsikirjoituksen, pienempiä runokokoelmia sekä lyhyttä ja pitkää omaelämäkerrallista proosaa. Tekstejä muokataan joulukuun alkuun asti, minkä jälkeen Into Kustannus toimittaa ja julkaisee tekstit.
Vaikuttavuuden arviointi haastattelemalla osallistujia
Omakehu-hankkeen kesto on 2,5 vuotta ja se päättyy maaliskuussa 2023. Hankesuunnitelmassa sitouduimme arvioimaan huolellisesti hankkeen ensimmäisen toimintavuoden ja tekemään arvioinnin pohjalta uuden toimintasuunnitelman seuraavaksi vuodeksi. Evaluointitutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa haastateltiin viittä osallistujaa voidaksemme arvioida hankkeen vaikutuksia osallistujiin. Haastattelut olivat teemahaastatteluja. Haastatteluissa keskusteltiin vaikutusten kannalta neljästä teemasta. Nämä olivat 1) osallistujaksi tuleminen, 2) osallistujan kokemukset, 3) omien vahvuuksien tunnistaminen ja uusien taitojen saaminen ja 4) mahdollisten uusien tulevaisuudennäkymien avautuminen vahvuuksien ja taitojen löytymisen kautta.
Haastateltavien valintaan ei juuri kiinnitetty huomioita, koska kaikkien osallistujien kokemukset ovat yhtä arvokkaita. Sanna Keinänen suoritti haastattelut ja litteroi aineiston tekstuaaliseen muotoon. Keinänen ja Lindholm analysoivat aineiston yhteistyönä. Aineistolähtöisen analyysin hengessä annoimme aineistosta nousta niin monta teemaa kuin aineiston ehdoilla sieltä nousee. Seuraavassa vaiheessa yhdistelimme teemoja kolmeen suurempaan kokonaisuuteen. Nimesimme nämä kokonaisuudet Omakehupajoihin kiinnittymiseksi, elämän merkityksellistämiseksi kirjoittamalla ja voimaantumiseksi.
Omakehupajoihin kiinnittyminen
Hankkeen osallistujaksi tuleminen vaikutti olevan haastatteluiden perusteella varsin helppoa ja mutkatonta. Tyypillisesti tietoa oli saatu joltain toiselta henkilöltä, joka piti hanketta sopivana haastateltavalle. Useimmilla haastatelluilla oli aiempaa kokemusta kirjoittamisesta, ja tämä saattoikin olla se syy, miksi hanketta suositeltiin juuri tälle henkilölle. Yhtä haastateltavaa oli jo lapsena kehuttu verbaalisesti lahjakkaaksi, mikä kannusti osallistumaan hankkeen pajoihin. Kaikki aiemmat kokemukset kirjoittamisesta eivät kuitenkaan olleet positiivisia, vaan kouluajoilta oli saattanut jäädä myös jonkinasteinen kirjoittamisen kammo.
Monet hankkeeseen tutustuneet asiantuntijat olivat aiheellisesti epäilleet, saammeko haasteellisessa elämäntilanteessa olevia miehiä olleenkaan osallistumaan verkossa. Rahoittajallakaan ei ollut suuria odotuksia hankkeen alkuvaihetta kohtaan. Monet haastateltavat kuitenkin kertoivat, että verkkoympäristö itse asiassa madalsi osallistumisen kynnystä eikä korottanut sitä. Korona-aika oli normalisoinut osallistumista verkossa myös niille, jotka eivät tehneet työtä verkossa. Verkon eduista huolimatta osallistujat pitivät kesällä Helsingin Vartiosaaressa järjestämäämme kasvokkaista tapahtumaa erityisen tärkeänä ja onnistuneena.
Haastateltavat olivat tulleet hankkeeseen hyvin erilaisista lähtökohdasta. Hanke oli virallisesti rajattu syrjäytymisvaarassa oleville miehille, mutta syrjäytymisen sijasta puhuimme mieluummin ”haasteellisesta elämäntilanteesta”. Eräs haastateltava pohti, onko hänen elämäntilanteensa ”haasteellinen”, mutta muiden haastateltavien kohdalla tämä kysymys ei noussut esiin. Joillakin osallistujilla oli päihde- ja rikostaustaa heidän tullessaan hankkeeseen. Aiemmat elämänkokemukset olivat nykyhetkessä mukana osallistujan toimiessa päihteettömän elämän puolesta. Toiminta esimerkiksi vertaistukihenkilönä saattoi nousta uuden elämän tärkeimmäksi asiaksi.
Pienryhmätapaamiset koettiin tärkeiksi, ja osa koki taitovalmentajien merkityksen suureksi. Se on niin kuin se vahvuus, että kaikilla on joku ja sitten keskustellaan niistä, totesi eräs haastateltava. Yksi haastateltava kertoi ajatelleensa ensimmäisellä kerralla, että vaikka oli mukavaa olla kuulolla, hän ei osallistuisi toista kertaa. Keskustelu taitovalmentajien kanssa oli kuitenkin saanut hänet muuttamaan mielensä, ja hän oli tyytyväinen, että näin kävi.
Humak ja Euroopan sosiaalirahaston rahoittama hanke tuntuivat monista osallistujista vierailta. Osallistujat eivät tienneet mikä Humak on tai mitä yhteisöpedagogi tekee. Eräs osallistuja pohti, onko Humak joku koulu ja jos on, niin missä se fyysisesti sijaitsee. Hankkeen vetäjät ja ohjaajat puhuivat toisinaan oudoilla käsitteillä. Toisaalta kaikkien termien tietämistä ei pidetty tärkeänä. Olennaista oli kirjoittaminen ja tarinoiden kertominen. Eräs osallistuja pohti, että Humak on korkeakoulu, jonka ”akateemiset ihmiset” ovat ehkä erilaisia kuin hän itse.
Elämän merkityksellistäminen kirjoittamalla
Kirjoittamisen merkityksellisyyttä osallistujille on vaikea ylikorostaa. Jo se, että Omakehupajoihin osallistuneet miehet ovat olleet erittäin sitoutuneita pajoihin, kertoo jotain kirjoittamisen tärkeydestä. Myös tuotettujen tekstien määrä on ollut hämmästyttävä. Tekstejä on yhteensä kertynyt satoja sivuja. Kirjoittamisen tyylit ja tavoitteet olivat hyvinkin erilaisia eri osallistujilla. Yksi osallistuja esimerkiksi kertoi, ettei välitä mitään tyyleistä eikä kieliopista. Hän tähdensi, ettei edes tunne yhtään ”adjektiivia tai konsonanttia”.
Haastattelut osoittivat, että joillekin osallistujille kirjoittaminen on erityisen merkityksellistä. Eräs haastatelluista kertoi elämänsä muuttuneen kirjoittamisen myötä täysin. Nykyään hän kokee voivansa parhaiten silloin, kun jokin kirjoitustyö on meneillään. Omista tunteista kirjoittaminen on koettu erityisen merkityksellisenä, koska Omakehupajat ovat helpottaneet tunteiden käsittelyä.
”vaikka tunteesta kirjoittaminen ei poista tunnetta, niin kirjoittamalla siitä sitä pystyy tutkimaan ja vertailemaan.” – Omakehu-pajan osallistuja
Kirjoittaminen koettiin sekä helpoksi että vaikeaksi. Tekstejä on saatettu haudutella mielessä päivän aikana, ja sitten illalla kirjoitettu ajatukset sanoiksi Omakehupajoissa. Näin kirjoittaminen on kulkenut mukana silloinkin, kun kirjoitustyö ei ole ollut aktiivista. Kirjoittaminen on tehnyt myös kipeää. Itsestä ja elämänhistoriastaan kirjoittaminen on ollut toisinaan rankkaa, koska se ”paljastaa ja riisuu kaiken”. Tämä on tuntunut samanaikaisesti sekä epämukavalta että helpottavalta.
Kirjoittaminen saattoi herättää oman elämänkulun pohtimisen kannalta isoja asioita. Mitä, jos itseä olisi kannustettu koulunkäyntiin ja erityisesti kirjallisuuteen lapsuuden aikana? Miten se olisi vaikuttanut elämänkulkuun? Osallistumisen koettiin myös tätä kautta tuoneen ymmärrystä muiden elämänkuluille.
Merkityksellisyyteen vaikutti paljon saatu palaute. Suoraa palautetta arvostettiin, mutta osallistujat myös tiedostivat, että ohjaajilta ja taitovalmentajilta ei ole odotettavissa kriittistä palautetta. Tämän vuoksi yksi osallistuja kertoi arvioivansa rivien välistä, onko palaute rehellistä. Erityisen arvokkaaksi koettiin palaute, jossa ohjaaja tai taitovalmentaja näytti liikutuksensa. Toisaalta toivottiin myös sellaista palautetta, joka auttaa kunnianhimoista kirjoittajaa muokkaamaan teksteistään yhä korkeatasoisempia.
Osallistujat eivät saaneet palautetta ainoastaan taitovalmentajilta ja ohjaajilta, vaan myös toisilta osallistujilta. Hyvän porukan merkitys oli suuri, samoin kuin se, että kaikki tsemppaavat toisiaan. Eräs haastateltava puhui työpajan hengestä, johon pääsi mukaan ja joka on vaikuttanut siihen, että hän arvostaa omia tekstejään aiempaa enemmän. Omien tarinoiden jakaminen, toisten kirjoittajien elämäntarinoiden kuuleminen ja tekstien keskinäinen kommentointi olivat tapoja seurustella yhteisöllisesti. Toisten osallistujien tarinoita olisi haluttu kuulla enemmänkin. Surulliseksi koettiin se, jos kukaan ei ehtinyt lukea uutta tekstiä, mikä myös kertoo palautteen tärkeydestä. Kesätauko oli myös hankala osalle osallistujista, koska se katkaisi kirjoittamisen tuntuman.
Yhdellä osallistujalla on jopa selkeä näkemys siitä, minkälainen julkaisu suomalaisen kirjallisuuden kentältä puuttuu, ja hän haluaa täyttää tämän puutteen. Hän ei ole niinkään kiinnostunut kirjoittamaan yhtä tarinaa muiden joukkoon, vaan kokonaisen kirjan – joko tämän hankkeen puitteissa tai jossain muussa yhteydessä.
Voimaantuminen
Hankkeen vaikutusten kannalta on tärkeää tietää, onko kirjoittamisella ollut jotain muita vaikutuksia kuin itse kirjoittaminen. Tällaisia vaikutuksia voisivat olla esimerkiksi omien piilevien vahvuuksien tunnistaminen tai jotkut muut voimaantumisesta kertovat merkit. Haastateltavat havaitsivatkin itsessään muita yllättäviä muutoksia. Kirjoittaminen oli muuttanut heitä ihmisinä. Yhteisöllinen kirjoittaminen oli lisännyt halua kohdata, kuunnella ja huomioida täysin erilaisista lähtökohdista tulleita ihmisiä aiempaa enemmän. Erään haastateltavan sanoin ”tarinoiden kirjoittamisen ja noiden pohdintojen kautta olen tullut tarkemmaksi siihen, että huomioin muut ihmiset”.
Haastateltavat arvioivat kehittymistään kirjoittajina. Oli tyypillistä, että haastateltavat olivat aluksi epäilleet omia taitojaan kirjoittajina. Kirjoittaminen oli kuitenkin kehittynyt pajojen myötä, ja monet osallistujat olivat yllättyneet omista kirjoittajan taidoistaan. Kaksi haastateltavaa oli yllättynyt siitä, että ylipäänsä kykeni tuottamaan tekstiä. Eräs haastateltava kertoi, ettei ennen Omakehua ollut tullut ajatelleeksi, että hän voisi olla lahjakas millään tavalla.
Yksi hankesuunnitelmaan kirjatuista olettamuksistamme oli, että kirjoitusten julkaisemisella on erityisen voimauttava vaikutus. Tätä on kuitenkin vaikea arvioida ennen kuin tekstit on todella julkaistu. Tässä vaiheessa julkaiseminen vaikutti nousevan erityisen merkitykselliseksi yhdelle haastateltavalle, mutta muut eivät vielä pitäneet sitä kovin tärkeänä. Yksi haastateltava arveli, että julkaisemista tärkeämpää on pienryhmässä saatu palaute ja käyty keskustelu. Eräs toinen haastateltava pohti sitä, onko hänen teksteillään mitään uutuusarvoa vai ovatko hänen kirjoittamansa asiat jo aikaisemmin käsiteltyjä ja tiedettyjä. Myös julkaisemiseen liittyvät eettiset kysymykset mietityttivät: voiko esimerkiksi julkaista tekstiä, jossa käsitellään päättyneitä ihmissuhteita tai muita elämän solmukohtia, joihin liittyy muita ihmisiä?
On mahdollisesti liian aikaista arvioida hankkeen perimmäisiä vaikutuksia, ja niiden tunnistaminen olisikin kenelle tahansa vaikeaa. Eräs haastateltava kertoi, että itsensä kehuminen ja omien vahvuuksien esille tuominen on hänelle yhä vaikeaa ja tuntuu jopa väärältä. Vahvuuksien miettiminen saattoi tuntua myös etäiseltä, jos elämässä oli tärkeämpiä ja konkreettisempia asioita ratkottavana. Yksi haastateltava oli sitä mieltä, että vahvuuksien tunnistamisella ei sinänsä ole merkitystä, jos niitä ei sovella mihinkään.
Lopuksi
Omakehupaja ja kirjoittaminen merkitsevät eri asiaa eri ihmisille. Rap-pajan osallistujalle tekstin tuottamisella on luultavasti hieman eri merkitys kuin runojen ja tarinoiden kirjoittajille, koska rap on oma kulttuurinsa ja rap-tekstien tuottamiseen kuuluu omat konventionsa ja perinteensä. Omakehupajan osallistujat ovat myös varsin heterogeeninen joukko: haasteellinen elämäntilanne ei sinänsä tee ihmisistä toistensa kaltaisia. Hankkeen osallistujat kuuluvat myös eri sukupolviin, sillä osallistujat ovat 17–55-vuotiaita. Pidemmän elämänkokemuksen omaavilla on erilaiset lähtökohdat kirjoittaa omasta elämästä kumpuavia tarinoita kuin nuoremmilla. Osallistuminen rap-pajaan voi olla osallistujalle ”vain” hauska tapa kirjoittaa tekstejä yhteisöllisesti, ja jos näin on, Omakehupaja on täyttänyt silloinkin tehtävänsä.
Haastattelut osoittivat, että joillekin osallistujille kirjoittaminen on ollut hyvinkin merkityksellistä. Se on voinut olla vaikeaa ja liikuttaa kaikenlaisia suuria tunteita, mutta pohjimmainen kokemus on ollut hyvä. Vaikutusten arviointi pitäisi oikeastaan tehdä uudelleen pidemmän ajan kuluttua. Vasta kun tekstit on julkaistu ja Omakehupajoihin on otettu riittävästi etäisyyttä, haastateltavat voivat arvioida vaikutusta tarkemmin. Nyt jo kuitenkin voimme sanoa, että OmaKehu on osoittanut sanojen ja tarinoiden ihmeellisen voiman.
