Omakehu-hanke uudistuu

Yleinen

Omakehu-hanke jakautuu kahteen toimintavuoteen,2021 ja 2022.  Hankesuunnitelmaan on kirjattu, että vuoden 2021 loppupuolella toimintaa arvioidaan, laaditaan parannettu toimintasuunnitelma ja toteutetaan se vuonna 2022. Tämän jälkeen luodaan lopullinen, koeteltu toimintamalli ja jaetaan malli miestyötä tekevien järjestöjen käyttöön.

Arviointi osoitti, että ensimmäinen toimintavuosi sisälsi hämmästyttäviä onnistumisia, joista ehkä yllättävin oli miesten vahva sitoutuminen kirjoittamiseen. Useimmat osallistujat tulivat Omakehupajoihin kerta toisensa jälkeen tuottaen yhä kunnianhimoisempia tekstejä. Vahva sitoutuminen oli myös yhteydessä kirjoittamisen merkityksellisyyteen, josta kerron lähemmin seuraavassa blogissani.

Arviointi osoitti, että meidän tulee myös parantaa toimintaamme tietyissä asioissa. Keskeisiä kehittämiskohteita oli kolme. Ensinnäkin meidän on syytä järjestää pajoja myös sellaisissa paikoissa, joissa syrjäytymisvaarassa olevat miehet jo ovat. Toiseksi taitovalmentajakonsepti tulee ajatella kokonaan uusiksi. Kolmanneksi tarvitsemme miesten tarinoiden yksityiskohtaisen julkaisusuunnitelman aikatauluineen.  Kerron seuraavaksi, miten toteutamme nämä uudistukset tänä vuonna.

Omakehu jalkautuu miesten luokse

Omakehupajan kotipesä sijaitsee Vailla vakinaista asuntoa ry:n tiloissa Helsingin Pasilassa. Pajoja järjestetään joka torstai klo 18–20 ja mukaan saa tulla milloin vain.  Kaikkien syrjäytymisvaarassa olevien miesten elämänhallinta ei kuitenkaan ole niin hyvää, että he kykenisivät tulemaan oma-aloitteisesti tiettynä päivänä ja tiettyyn aikaan Omakehupajoihin. Tästä syystä meidän on mentävä pitämään pajoja sinne, missä nämä miehet ovat.  Näin ollen tänä vuonna Omakehupajoja tullaan järjestämään eri puolilla kaupunkia.

Jalkautuminen käynnistettiin maaliskuussa 2022 Sörkän symppikseen, joka tarjoaa palveluja aikuisille päihde- ja mielenterveysasiakkaille.  Toimintaa johtaa hankkeen uusi taitovalmentaja Satu Kivinen, joka kertoo tuoreeltaan jalkautumisen tapahtumista Omakehun sivuilla.  Ajatuksemme on, että Satu ja Antti Pelttari laativat kevään 2022 aikana suunnitelman, joka toteutetaan elo-lokakuussa 2022. Syksyllä 2022 Omakehupajoja järjestetään ainakin kolmessa paikassa Pasilan pajojen lisäksi.  Näin saamme hankkeellemme vielä enemmän vaikuttavuutta.

Punapipoinen mies räppää mikrofoniin

Kuva 1. Juho Loponen, taiteilijanimeltään Sneikki Heikki, on yksi Omakehu-hankkeessa lyriikkaa ja biisejä tehnyt räppäri. Sneikki Heikin sanoitukset ovat provosoivia, itseironisia ja niiden tarkoitus onkin herättää pahennusta. Hän kertoo saaneensa vaikutteita muun muassa Steen1ta, Julma Henkalta, Jujulta, Opaalilta, Skandaalita ja Eminemiltä.

Taitovalmentajatoiminnan uudistaminen

Alun perin ajatuksemme oli, että jokainen osallistuja saa tuekseen henkilökohtaisen taitovalmentajan, joka tukee osallistujia tekstin tuottamisessa ja edesauttaa miesten voimaantumista.   Aluksi malli vaikutti toimivan hyvin, mutta loppujen lopuksi taitovalmentajan rooli henkilökohtaisena tukihenkilönä oli liian raskas. Osin tämä johtui siitä, että useimmat taitovalmentajat olivat Humakin opiskelijoita, mutta Humakin koulutus ei anna mitään valmiuksia korjaavaan työhön. 

Vuonna 2022 valmentajina toimivat ainoastaan kokeneet ammattilaiset, joiden tehtävä pajoissa on ohjata miehiä kirjoittamaan tekstit julkaisukelpoisiksi. Taitovalmentajilla on erilaisia rooleja. Antti Pelttari, Aleksis Salusjärvi ja Ilja Lehtinen ovat sanataiteen ja sanataideryhmien vetämisen  ammattilaisia. Carina Karhu puolestaan vetää graffittiryhmää, tuottaa kuva- ja videomateriaalia, tekee osallistujille Linkedin-sivuja ja on innostamisen mestari. Satu Kivinen on mies- ja päihdetyöhön koulutettu ammattilainen, jota on helppo lähestyä. Kimmo Gustafsson tuottaa rap-pajan tekstit valmiiksi biiseiksi, toimii rikostaustaisten miesten kokemusasiantuntijana ja innostaa uusia osallistujia.  Tärkein oma tehtäväni projektipäällikkönä on oikeastaan antaa kaikille näille ammattilaisille tilaa toimia omilla vahvuuksillaan.

Nykyisessä toimintamallissa tähdätään aikaisempaa määrätietoisemmin valmiiseen tuotokseen. Taitovalmentajat eivät ole henkilökohtaisia tukihenkilöitä, vaan kirjoittajat ja taitovalmentajat muodostavat oman yhteisön. Uusi toimintamalli on käynnistynyt erittäin hyvin, mutta vielä on liian aikaista vertailla vuoden 2021 ja 2022 taitovalmentajamalleja.  

Satu Kivinen.

Kuva 2. Satu Kivinen on uusi taitovalmentajamme. Hänen opinnäytetyönsä käsittelee Omakehupajojen jalkautumista syrjäytyneiden miesten luokse. Alustavasti olemme puhuneet siitä, että Satu voisi jatkaa taitovalmentajana myös opinnäytetyön valmistumisen jälkeen. Omakehu-hankkeessa on valmistumassa myös kaksi muuta opinnäytetyötä. Katja Salmisen (YAMK) opinnäytetyö käsittelee taitovalmentajatoimintaa ensimmäisellä toimintakaudella ja Juhamatti Pekolan (AMK) opinnäytetyö hankkeen markkinointia.

Julkaisuformaatin ja -aikataulun laatiminen

Ensimmäisellä toimintakaudella kaunis ajatuksemme oli, että tuotamme ensin tekstejä ja vasta sitten katsomme, mitä niistä syntyy. Tämä tuntui järkevältä toimintatavalta, koska emme voineet etukäteen tietää, minkälaisia tekstejä miehet haluavat tuottaa.  Tämän toimintamallin hankaluus oli, että emme myöskään tienneet, milloin julkaisu olisi valmis, minkälainen siitä tulisi (video, sähköinen kirja, painettu kirja vai äänikirja) tai mitä osallistujilta milloinkin odotettaisiin.  Aikatauluja emme myöskään osanneet antaa ja jos annoimmekin, ne eivät pitäneet.

Uudella toimintakaudella julkaisutoiminta on etukäteen suunniteltua ja aikataulutettua. Fiktiiviset tarinat julkaisemme Into-kustannuksen avaamalla Omakehu-kanavalla verkossa. Tänne tulee myös osallistujien haastatteluita ja muita henkilökuvia. Omakehu-kanava löytyy täältä.

Pääjulkaisumme tulee olemaan tietokirjan ja miesten omasta elämästään kirjoittamien kuvausten yhdistelmä.  Tämä teos julkaistaan painettuna kirjana muutaman sadan kappaleen painoksena. Teoksen alkuun tulee teoreettisempi osa siitä, mitä tiedämme miesten syrjäytymisestä Suomessa. Tämän jälkeen tulee ryhmiteltynä miesten itsensä kirjoittamia tuotoksia. Ryhmittelyn osia voivat olla esimerkiksi omakehut, elämän käännekohdat ja tunnelmakuvat tästä päivästä. Lopuksi esittelemme Omakehun toimintamallin, jotta se voidaan ottaa käyttöön miestyötä tekevissä järjestöissä.

Omakehu-hanke uuden edessä

Omakehu-hankkeen muutokset tulevat vaikuttamaan moniin asioihin, kuten ryhmädynamiikkaan, pajojen toimintatapaan ja jopa tekstien sisältöihin. Paljon on kuitenkin entisellään. Entisellään on esimerkiksi hanketiimin poikkeuksellinen innovatiivisuus. Oikeastaan hankkeessa ei ole ollut yhtään rutiinipäivää, vaan uusia ideoita sinkoilee joka kerran, kun kokoonnumme yhteen.  Omakehu-tiimi on hyvin poikkeuksellinen ja  ainutlaatuinen.

Osallistujien sitoutuneisuus on uudella kaudella yhtä vahvaa kuin aikaisemmin. Vaikka kaikkien syrjäytymisvaarassa olevien miesten elämänhallinta ei ole kunnossa, lähes kaikki tulevat Omakehupajoihin kerta toisensa jälkeen. Nyt jo on selvää, että hankkeessa syntyy taas hienoja tarinoita, oivaltavia tilannekuvia, rap-sanoituksia ja graffiteja.

Teksti: Arto Lindholm, yliopettaja, Omakehu-hankkeen projektipäällikkö

Last modified: 18.4.2022