Olisi ollut juuri oikea päivä kerätä kehuja naisilta, mutta Naistenpäivästä huolimatta pysyttiin miesten tarinoissa. Naisia onniteltiin kyllä ja korttejakin tehtiin niille naisille, joita on joskus unohtunut onnitella. Kiitos Carina tämän lisätekemisen järjestämisestä!
Tarinoimaan löytyi myös miehiä, joiden kanssa aiemmin jo jotain olimme kirjoitelleet. Uusia kehujiakin löytyi ja tällä kertaa syntyi myös runoja! Muutamat miehet kertoivat jo kuullensa hankkeesta ja pajasta. “Kuulemma hyvä juttu ja varmasti onkin”, sanoikin yksi. Symppikseen jättämääni kirjaan oli tullut muutama teksti ja toivottavasti niitä tulee lisää. Nainen, joka viime viikolla pohti puolisonsa houkuttelua kirjoittelutouhuun, ei ollut houkutteluissa onnistunut, mutta “kyllä se vielä tulee onnistumaan”. Puoliso pyörähtikin Symppiksessä ja ehkä taas vähän lämpeni ajatukselle. Pikkuhiljaa. Näin edetään muutenkin. Ehkä kerrotaan se omakehu ja homma jää siihen tai sitten kertomus jatkuu. Mielenkiintoista tässä tekemisessä onkin se, saako tarina jatkoa tai miten se jatkuu. Itse ainakin jo kaipaan kuulla lisää monelta tarinaansa aloittaneelta.
Yksi tuttu mies lähti kertomaan vaikeasta kokemuksestaan, kuolemasta ja oman kulttuurin vaikutuksesta kuoleman ja surun kohtaamiseen. Toinen asiakas kannusti miestä puhumaan ja Symppiksen työntekijäkin sanoi, että miehelle tekee hyvää puhua, on paljon painolastia kannettavana. Itse mies totesi, että “haluan puhua kaikkien kanssa siitä, mitä mulle on tapahtunut. Koska muuten se tekee aivoissa sellasen jutun, et kalvaa aivoissa tai tekee hallaa aivojen rattaisiin.” Niinpä, puhuminen auttaa ja tunteiden sanoittaminen. Sovittiin, että jatketaan ja kirjoitetaan ylös kaikki, mitä hän haluaa kertoa.
Muuten miehiä tarinoimaan houkutellessani ja tekstejä ylös kirjoittaessani yritän vähän kaivella ihmistä kertomaan jotakin, missä hän on kokenut tai kokee yhä olevansa hyvä. Jos siis kehu ei heti meinaa syntyäkään. Miten vaikka on päässyt yli jostakin ikävästä tapahtumasta tai mikä auttaa jaksamaan, kun on vaikeata. Onko ehkä jotakin mistä voi olla ylpeä? Ja koska oli naistenpäivä, tai ehkä muutenkin, monen tuli puhuttua elämänsä naisista ja isän ylpeydestä.
“Oon hyvä isä, tytär on kasvanut oikeeta tietä.. Opiskellut itelleen ammatin, saanut poikaystävän kanssa pankkilainan ja ostanut oman rivitaloasunnon.”
“Tykkään mun tyttärestä, se on 29v. .. On maisteri ja kandi.. Se on hirveen fiksu nainen, se ei ikinä sano mitään pahaa kenestäkään, oli nuorenakin sellanen”
“Ilman naisia ei menis eteenpäin. Vähän ois yksinäinen olo, jos tuolla taivaltaa ilman naista. Hyvä nainen vierellä vie eteenpäin. Joku logiikka siinä on… Lapset pärjää hyvin ja siellä on aina ollut nainen takana, joka hoitaa, et lasten asiat on hyvin. Kiitos naisille.”
Voiko olla, että onkin helpompi kertoa jostakin asiasta, mistä on ylpeä? Niin, että kokee tehneensä jossakin oikeita ratkaisuja ja saaneensa esimerkiksi juuri oman lapsensa elämään vaikutettua niin, että tällä menee hyvin? Onko helpompi nähdä hyvä toisessa, kuin itsessä? Myös Symppiksen pöytäkeskusteluissa kaveri lähtee helposti kehumaan enemmin toista, kuin löytää kehuttavaa itsestään. Kavereiden merkitys onkin muutenkin monen kehuissa nähtävillä. Varsinkin se, että tulee toimeen toisten kanssa. Mutta mikä onkaan sen tärkeämpää, kuin tulla toimeen toistemme kanssa.
Teksti: Satu Kivinen
