Kirjoittaja: Arto Lindholm, yliopettaja, VTT, Omakehu-hankkeen projektipäällikkö
Kirjoitimme Omakehu-hankkeen suunnitelman keväällä 2020, jolloin koronan ensimmäinen aalto oli pahimmillaan. Emme tuolloin osanneet sanoa, milloin kokoontumisrajoitukset purettaisiin. Emme myöskään voineet tietää, tulisiko syksyllä 2020 pandemian toinen aalto. Suunnitelmaa kirjoittaessamme jouduimme varautumaan siihen, että kaikki toiminta joudutaan siirtämään verkkoon. Hankesuunnitelmassa olimme kuitenkin toiveikkaita. Tähdensimme sitä, että Humakin opettajilla on pitkä kokemus tapahtuminen ja opetuksen järjestämisestä verkossa. Annoimme ymmärtää, että jos joku onnistuu verkkohankepajoissa, niin juuri me.
Reaalimaailmassa koko hanketiimi ei ollut vakuuttunut verkkotapaamisten onnistumisesta. Itse lukeuduin pessimisteihin, jotka eivät uskoneet yhdenkään kohderyhmäämme kuuluvan, eli syrjäytymisvaarassa olevan miehen, tulevan oma-aloitteisesti verkkotapaamiseen. Järkeilin, että kynnys verkkopajaan osallistumiselle on korkea jopa koulutetulle sanataiteen harrastajalle – saati sitten vaikeuksia elämässään kohdanneelle.
Itse olen toiminut verkko-opettajana kolmella vuosikymmenellä ja tiesin, että monen korkeakouluopiskelijankin on vaikeaa jakaa kuvaa ja ääntä verkossa. Lisäksi aikaisemmissa hankkeissamme olimme vetäneet muun muassa laulunsanoituspajoja verkossa. Niihinkin oli vaikea saada osallistujia, vaikka verkkopajan vetäjänä toimi melko tunnettu muusikko. Toisaalta osa hanketiimistämme oli luottavaisia ja joku lähinnä pelkäsi sitä, että linjoille tulvii enemmän osallistujia kuin pystymme yksilöllisesti huomioimaan.
Suunnitelma päivitettiin korona-aikaan
Koronan vuoksi päätimme muuttaa sanataidepajojemme rytmitystä. Alun perin ajatuksemme oli järjestää erikseen mottopajoja, tarinapajoja ja biisisanoittamoita. Tämä vaikutti kuitenkin liian monimutkaiselta idealta toteutettavaksi verkossa. Nyt muutimme toiminta-ajatusta siten, että kutsuimme miehiä kertomaan meille tarinansa, ja pajoissa tarinoista työstetään sitä, mitä osallistuja itse haluaa. Toisin sanoen lopullinen tuotos voi olla aforismi, motto, rap tai muu laulun sanoitus, runo, novelli tai vaikka romaani. Kaikissa tapauksissa kuitenkin tähdätään tuotokseen, jonka hankekumppanimme Into Kustannus tavalla tai toisella julkaisee. Viestinnän kärki oli siis ”tule kertomaan tarinasi – me todella haluamme kuulla sen”.
Omakehupajojen ensisijaisina vetäjinä toimivat Aleksis Salusjärvi ja Antti Pelttari. Aleksis on taidekriitikko ja kulttuurin monitoimimies, joka pitää lukutaitoa eloonjäämistaitona. Hän on aikaisemmin hyödyntänyt sanataiteen menetelmiä muun muassa vankilatyössä, jonka tavoitteena on tukea vankeja ja vankilasta vapautuneita irtaantumaan päihde- ja rikoskierteestä. Antin aforismeja aamupalaksi -sarjaa on julkaistu useissa eri lehdissä jo yli 1500 kappaletta. Aleksiksen ja Antin tukena oli Kimmo Gustafsson, joka toimi osallistujien vertaistukena ja rap-sanoittamisen asiantuntijana.
Samalla muutimme pajojen nimeä ja ajoitusta. Kaikkien pajojen nimeksi tuli yksinkertaisesti ”omakehupaja” erillisten motto-, tarina- ja sanoituspajojen sijasta. Pajat päätimme järjestää joka keskiviikkoilta klo 18–20 maaliskuun alusta toukokuun loppuun asti. Aloimme ajatella sanataidepajojamme paikallisjunana, joka pysähtyy lyhyin välimatkoin asemalle. Kyytiin tai kyydistä pois voi hypätä milloin tahansa.
Myös taitovalmentajien rooli muuttui. Alun perin olimme ajatelleet taitovalmentajan roolin sanataidepajoissa paljon pienemmäksi kuin miksi se lopulta muodostui. Yamk-opiskelijamme Katja Salminen johtaa taitovalmentajakonseptin luomista. Aleksis ja Antti vetivät useita harjoituspajoja taitovalmentajille, jotka omaksuivat hämmästyttävän nopeasti uudet sanataidemenetelmät. Nyt taitovalmentajat valmistautuivat vetämään pienryhmissä sanoituspajoja oppimiaan menetelmiä hyödyntäen. Kaikki oli siis valmista ensimmäiseen verkkopajaan.
Miten miehet tavoitetaan?
Hankkeen alusta asti oli selvää, että syrjäytymisvaarassa olevien miesten tavoittaminen ja sitouttaminen ovat suuria haasteita, vaikka järjestäisimme työpajat jossakin kahvilassa tai yhteistyökumppanin tiloissa. Kun kävi selväksi, että ainakaan keväällä 2021 emme voi järjestää mitään tapahtumia fyysisissä tiloissa, miesten tavoittaminen oli todella suuri haaste. Aluksi yritimme tavoittaa miehet luomalla mahdollisimman laajan yhteistyöverkoston ja sijoittamalla paljon resursseja tehokkaaseen markkinointiin sosiaalisessa mediassa.
Somemarkkinoinnin kärjeksi teimme oman omakehubiisin, jonka hanketiimiimme kuuluvat Pasi Toivanen ja Aleksis Salusjärvi sanoittivat. Omakehukappaleesta tekemäämme musiikkivideota on tähän mennessä katsottu YouTubessa yli 12 000 kertaa. Lisäksi kappaletta on levitetty Spotifyssa ja Facebookissa. Teimme kappaleen kertosäkeestä myös lyhyitä versioita, joita yhdistettiin erilaisiin markkinointimateriaaleihin. Markkinoinnissa teimme kaikkemme, ettemme tulisi leimanneeksi ketään ”syrjäytyneeksi”. Itse asiassa tiedostimme varsin hyvin, että asioiden ei olisi tarvinnut mennä omassa elämässäkään paljoakaan toisella tavalla, niin joku lukisi meidätkin ”syrjäytymisvaarassa oleviksi miehiksi”.
Facebook-markkinoinnin houkuttimeksi kehitimme Omakehu-kilpailun. Palkitsemme joka toinen viikko tuon ajanjakson parhaan omakehun hupparilla, jossa lukee ”Kansainvälinen väliinputoaja”. Kilpailuun on osallistunut vasta kymmenkunta kehujaa, mutta uskomme kilpailun saavan pikkuhiljaa lisää näkyvyyttä. Kilpailu jatkuu ainakin heinäkuun loppuun asti.
Yhteistyöverkostomme kasvoi nopeasti verrattain laajaksi. Useimmat syrjäytymistä vastaan kamppailevat toimijat ovat olleet hyvinkin kiinnostuneita hankkeemme tavoitteista ja menetelmistä. Useimmat näistä toimijoista ovat omilla kanavillaan jakaneet tietoa hankkeestamme. Mitkään näistä toimenpiteistä eivät kuitenkaan tuottaneet riittävää tulosta. Ensimmäiseen omakehupajaan ei tullut yhtäkään osallistujaa. Markkinointiponnistelumme olivat lisänneet hankkeen tunnettuutta, mutta tuloksiksi se ei realisoitunut.
Henkilökohtainen värvääminen onnistumisen ehto
Ensimmäisen pajan epäonnistumisen jälkeen vedimme johtopäätöksen: pajoihin on mahdollista saada osallistujia vain siten, että saamme suoran kontaktin kohderyhmäämme kuuluviin miehiin ilman yhtäkään välikättä. Antti Pelttari otti uudelleen yhteyttä yhteistyökumppaneihimme ja kysyi mahdollisuutta kertoa hankkeestamme suoraan potentiaalisille osallistujille. Antti kiersi kaikki yhteistyökumppanit pyrkien suoraan kontaktiin osallistujien kanssa.
Tämä strategia tuotti lopulta tulosta. Toiseen omakehupajaan osallistui jo ensimmäiset viisi miestä ja seuraavaan kolme lisää. Myös somemarkkinointi alkoi tuottaa tulosta ja sitä kautta saimme kaksi uutta osallistujaa kolmenteen ja neljänteen pajaan. Mikä ilahduttavinta, lähes kaikki osallistujat antoivat ensimmäisistä pajoista hyvää palautetta ja lähes kaikki tulivat uudelleen.
Taitovalmentajien rooli on ollut omakehupajoissa erittäin suuri. Pajat rakentuivat siten, että lyhyen, noin 20-minuuttisen, Antin vetämän alkulämmittelyn jälkeen jaoimme osallistujat taitovalmentajien vetämiin pienryhmiin. Antti ja Aleksis kiersivät ryhmissä tukemassa työskentelyä, mutta enimmäkseen taitovalmentajat työstivät sanoituksia miesten kanssa. Uudet osallistujat sen sijaan jäivät päähuoneeseen vetäjien kanssa ja liittyivät pienryhmiin vasta myöhemmin. Pajakonseptimme hioutunee myöhemmin, kun olemme saaneet lisää palautetta osallistujilta ja taitovalmentajilta.
Korona ei kelpaa syyksi heittää hanskoja tiskiin
Koronan rajoitustoimet ovat vaikuttaneet lähes kaikkiin Humakin hankkeisiin, sillä ihmisten henkilökohtainen kohtaaminen on hyvin tärkeä osa korkeakoulumme ideologiaa. Myös käytännönläheisiä kehittämistehtäviä opinnäytetöinään tekevät Humakin opiskelijat ovat olleet samoissa vaikeuksissa. Toisaalta pandemia on riehunut jo pitkälti toista vuotta ja on mahdotonta jäädä odottelemaan aikojen palaamista ennalleen – varsinkin kun paluusta koronaa edeltävään aikaan ei ole takeita.
Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että omakehupajat toimivat sittenkin myös verkossa. Onnistuminen oli mielestäni jopa yllättävää ja kiitos siitä lankeaa sitkeälle hanketiimille ja ennakkoluulottomille taitovalmentajille. Kannustaisin muitakin tutkimus- ja kehittämishankkeita rohkeasti tarttumaan verkon tarjoamiin mahdollisuuksiin. Ihmiset ovat pikkuhiljaa omaksumassa verkkotapaamiset normaaliksi toimintamuodoksi eivätkä ne enää ole lähitapaamisten puolivillainen vaihtoehto.
Kokemuksemme perusteella on kuitenkin selvää, että ihmiset tulee värvätä verkkoon suoralla yhteydenotolla. Linkki somessa ei riitä ainakaan siinä tapauksessa, että tehdään jotain sellaista, jossa osallistujien täytyy ylittää itsensä. Kun yhteyttä ottaa oikea ihminen ja pyytää osallistumaan, on kynnys osallistua riittävän matala.
